Elämäni hevosista ehdottomasti ensimmäiseksi ansaitsee tulla esitellyksi eka oma ponini Tantta. Tantta oli se ensimmäinen. Lapsuus tuli aika pitkälle vietettyä tallilla ja vaikka välillä harmitti, että oli ihan pihalla mitä normaali lapsi touhuaa vapaa-ajallaan, niin en vaihtaisi päivääkään pois siitä elämästä. Tantta opetti paljon ja oli niin rakas. 

Tantta tuli elämääni vuonna 1998, kun olin kahdeksanvuotias. Aloitin syksyllä Espoon Ratsutalleilla alkeiskurssin. Parin kuukauden jälkeen laji vei jo mennessään ja piti saada vuokraponi. Tädilläni Tuijalla oli tähän ratkaisu. Tätini hevonen Jalmari (Jekurin Lento) asusti silloin Tantan omistajalla ja sitä kautta tutustuin ensi kerran Tanttaan. Muistan aina sen juron mustan shetlanninponin laitumen takanurkassa, jota yritin houkutella tulemaan portille. Talven mittaan opin, että tämä arvonsa tunteva rouva (silloin jo 20 vuotias) ei niin vaan lämpene uusille ihmiskontakteille. 

Talvi kääntyi kevääksi ja syntymäpäiväni läheni. Kovina matkustelijoina tunnetut tätini ja setäni Maija ja Mara ottivat minut mukaan Yhdysvaltoihin kahdeksi viikoksi Los angelesiin ja New Yorkiin. Matka oli elämäni hienoimpia kokemuksia. Olin kuin lapsi karkkikaupassa. :D Palattuani kotiin olin aikaerosta sekaisin ja en meinannut uskoa korviani kun äitini ja isäni kysyi, että haluanko oman ponin. Niin siinä sitten kävi, että tätini Tuija ja vanhempani ostivat yhdessä Tantan meille. Siitä alkoi tähän päivään asti jatkuva tallilla ramppaaminen ja en voisi olla onnellisempi, että äitini on jaksanut kaikki nämä vuodet olla mukana ja auttaa hevosjutuissa. 

Seuraavat kesät kuluivat Tantan kanssa mökillä Leppäkorvessa asustellessa. Rutiinit olivat tiukat. Heräsin joka aamu kello kuusi ruokkimaan laitumella olevat hevoset. Yhdeksältä sai aikaisintaan mennä selkään, sillä hevosille piti antaa ruokalepo. Sitä ennen kerkesi hyvin siivota laitumen, täyttää vesikuppiin raikas vesi ja putsata varusteet. Yhdeksästä yhteentoista touhusin Tantan kanssa. Aamupäivä oli pyhitetty puunaamiseen ja kouluratsastukseen. Yhdeltätoistä piti aina keretä katsomaan lumisen virran mies, sillä siinä näkyi hevosia. Kahdelta Tantalla jatkui työt. Valjastin Tantan ja ajoin kyläkauppaan hakemaan suklaapingviinituutit molemmille. Tantta oli kiinni vanhassa hevospuomissa sillä aikaa ja odotti aina korvat höröllä malttamattomana palkkaa. Välillä kävimme myös jäätelöautolla hakemassa Tantan kanssa jäätelöveneitä, jotka olivat Tantan lemppareita. Iltapäivällä putsasin aina valjaat ja laitoin hevosten iltamössöt valmiiksi. Muistaakseni Pasture mixiä kului parhaimmillaan litra päivässä Tantalla ja nykään ajateltuna on kyllä pakko sanoa, että siinä oli kyllä shetlanninponilla rautamaha! Illalla yhdeksän aikaan vaihdettiin vielä iltavedet, ruokittiin ja vaihdettiin Tantan kanssa hyvän yön suukot ja käytiin yöpuulle. Ne kesät olivat totisesti elämäni parhaita kesiä.

Ensimmäisen talven Tantta vietti Krissen tallilla Kylmälässä tarhakaverinaan Rene Boy. Rene oli säpäkkä shetlanninponi jolta ei vauhtia puuttunut. Renen omistajien kanssa oli mukava touhuta ja seurasimmekin heitä toiseen talliin Liisille Ojakkalaan jossa myöhemmin tutustuimme myös seuraavan ponini Nellyn omistajaan. Liisiltä on lämpimät muistot, lumisista maastolenkeistä ja ihanista tallikavereista Suskista, Niinasta, Jennistä ja Annista. Anni valmensi meitä ensimmäisiin kisoihin shelanninponipäiville, joista kävimme pokkaamassa raviohjelmasta kolmannen palkinnon enkä olisi voinut olla ylpeämpi!

Tätini perustettua tallin Urbergaan muutimme sinne vuonna 2001 Nellyn ja Tantan kanssa. Sinä keväänä Nelly tuli meille, sillä Tantta tuntui kutistuvan allani. :P Olin todella huolissani siitä, kuinka Tantan kävisi jos en enää pystyisi ratsastamaan sillä. Ponista oli tullut jo niin rakas että muille kaviollisille ei ollut tilaa sydämessä ja Nellynkin ostoa jahkailimme vuoden. Huoli paljastui aiheettomaksi, sillä Tantalle löytyi täydellinen perhe jatkamaan maastolenkkejä ja jälleen uusi tyttö, jolle jakaa ne pohjattomat elämänviisaudet, joita vain tuolta ponilta voi oppia. Tantta on aloittanut monen pikkutytön (ja vähän isomman miehen) ratsastusharrastuksen ja tehnyt lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin, jotka ovat päässeet tähän maailman hienoimpaan poniin tutustumaan. Sini ja Tuuli, sekä heidän vanhempansa Sonja ja Marko aloittivat Tantan kanssa puuhailun, joka kesti yli kymmenen vuotta. Tuuli kulki aluksi rattaissa ja myöhemmin Tantan selässä Sinin siirtyessä Nellyn selkään. 

Vuosien saatossa harmaa alkoi lisääntymään Tantan naamassa ja askel alkoi hidastumaan. Nellyn varsakesän jälkeen Tantta jäi vähemmälle käytölle kun Nelly palasi kotiin ja en kerennyt enään käymään kärrylenkeillä kuten kesällä ja syksyllä alkoi nkymään ensimmäisiä vanhuuden merkkejä. Tantta siirtyi maastolekkien sijaan lenkkeilemään itsenäisesti pihapiirissä. Aina kun portin avasi syttyi mummon katse ja muuten niin muistamattoman ja höperön haahuilevan olemuksen takaa tuli selvä päämäärä marssia laidunta kohti syömään. Ruoka-ajan lähestyessä pienten kavioiden kopina tallin käytävällä kertoi, että nyt olisi aika jakaa pöperöt. Välillä Tantta osasi myös hiipiä pesukarsinaan huomaamatta syömään turpoamaan jätettyjä ruokia jättäen tietenkin aina oman ämpärinsä viimeiseksi saaliiksi.

Urbergan ajat olivat ohi, kun löysimme 2011 oman paikan Vihdistä ja muutimme Airolan tilalle. Nellystä aika jätti nivelrikon seurauksena 2010. Tantalle Nelly oli tosi tärkeä tuki ja suoja. Nellylle Tantta oli myös kaikki kaikessa. Väillä jopa tärkeämpi kuin oma varsa.

Airolassa Tantta sai jatkaa eläkepäiviään aina 35 vuotiaaksi vuoteen 2012 saakka, jolloin loppuun kuluneet hampaat johtivat laihtumiseen, ja oli paras päästää rakas ponimummo Nellyn luo. </3 :( Lopetuspäivänä ostin jäätelöveneitä. joita Tantta sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Tantta haudattiin kauneimmalle paikalle kallion juureen. Talvella jää muodostaa haudan ylle kauniin jääputouksen jonne viemme kynttilöitä kaikkien rakkaidemme muistoksi. :)